Blogi

Hahmolait vievät käyttäjän perille

Kirjoittanut Mira Kurko | 8.12.2023

Monesti hyvää visuaalista silmää pidetään synnyinominaisuutena, ja visuaalista suunnittelua työnä, johon  vain siinä lahjakkaat pystyvät. Heille se on helppoa ja mukavaa, eikä epäilyksille ole sijaa. Todellisuudessa myös visuaalinen suunnittelu on työtä, jossa vaaditaan harjoittelua, osaamista ja kokeiluja. Hyvään lopputulokseen pääsemiseksi on kuitenkin olemassa työkaluja, jotka helpottavat myös kokemattomamman suunnittelijan elämää. Hahmolait ovat yksi niistä.

Hahmolait liittyvät näköhavainnon toimintaan, joten niitä ei kannata vastustaa vaan opetella käyttämään niitä hyväkseen.

Ensin silmä havaitsee yksinkertaisia piirteitä kuten värejä, liikettä tai reunoja. Seuraavassa vaiheessa vaikuttavat hahmolait. Ne  ovat periaatteita, joilla aivomme pyrkivät ymmärtämään ja yhdistelemään kokonaisuuksia, joita nuo piirteet muodostavat. Ne auttavat aivoja ymmärtämään näköhavainnon ja rakentamaan siitä tulkinnan. Oikein käytettynä ne auttavat  suunnittelijaa ohjailemaan käyttäjää oikeaan suuntaan esimerkiksi infografiikoissa ja vaikkapa  käyttöliittymäsuunnittelussa. Vähintäänkin lait kannattaa tiedostaa, että käyttäjäkokemuksesta tulee helppo ja käyttöliittymästä ymmärrettävä.

Hahmolait:

1. Samankaltaisuuden laki

Samankaltaisuuden lain mukaan muodoltaan tai väreiltään samankaltaiset kuviot mielletään yhteenkuuluviksi. Samanlaisuuden voi jakaa kokoon, värin ja muotoon.

2. Läheisyyden laki

Läheisyyden lain mukaan lähekkäin olevat kuviot mielletään yhteenkuuluviksi. Yleisesti läheisyyden laki sanoo, että mitä lähempänä asiat ovat, sitä varmemmin ne käsitetään ryhmäksi. Läheisyys voidaan jakaa likisyyteen, kosketukseen ja limittymiseen.

3. Hyvän jatkuvuuden laki

Koemme, että esimerkiksi keskenään risteävät viivat jatkuvat risteyskohdissa niin, että niiden suunta muuttuu mahdollisimman vähän.

4. Sulkeutuvuuden laki

Kuvio hahmotetaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, vaikka siitä puuttuisi osia. Esimerkiksi epäselvän käsialan lukeminen tai vajavaisesti piirretyn kuvion tunnistaminen onnistuu.

5. Symmetrian laki

Symmetrian lain mukaan mitä symmetrisempi kuvio osista muodostuu, sitä helpommin katsoja havaitsee kohteeksi symmetrisen kuvion, eikä sitä muodostavia osia. 

6. Hyvän muodon laki

Hyvän muodon laki esittää, miten ihminen pyrkii ymmärtämään kuviot mahdollisimman yksinkertaisina, hyvämuotoisina ja säännönmukaisina. Ylläolevassa kuvassa ihminen näkee pallon, tähden ja neliön sen sijaan, että hahmottaisi kuvion kokonaisuutena.

7. Yhteisen liikkeen laki

Yhteisen liikkeen lain mukaan samaan ryhmään kuuluviksi mielletään kohteet, jotka näyttävät liikkuvan samaan suuntaan samalla nopeudella.

8. Yhdistyneisyys ja yhdistävä alue

Yhdistyneisyys, ääriviivat tai yhdistävä alue liittävät kohteet yhteen, vaikka se olisi vastoin muita hahmolakeja.