Helsingissä järjestettiin keväällä Huiput Creative Festival. Kyseessä oli päivän kestävä luovan alan tapahtuma, jossa kuultiin puheenvuoroja kansainvälisiltä puhujilta. Lisäksi workshopeissa viriteltiin omaa luovuutta sekä luotiin uusia kontakteja. Teemana oli tänä vuonna community.
Intuitio ja luovat prosessit
Islantilainen Hrund Gunnsteinsdottir aloitti päivän puhumalla intuitiosta ja sen voimasta. Intuitio on ihmisen sisäinen vaisto, joka voi auttaa ihmistä navigoimaan elämässä. Gunnsteinsdottirin mukaan monella nykyihmisellä yhteys itseen, luontoon ja jopa muihin ihmisiin voi olla rikki. Some on notifikaatioineen vahvasti läsnä monen ihmisen elämässä, lisäksi etätyön tekijä ei välttämättä kohtaa työkavereitaan ollenkaan viikon aikana. Digimaailman jatkuva tietovirta pitää mielemme kiireisinä.
Puheenvuoro oli mielenkiintoinen tässä ajassa, kun pandemian jälkeen etsimme hybridityöskentelyn parhaita työtapoja – monet pohtivat onko toimistopäivistä minkälaista hyötyä ja kuinka usein meidän olisi hyvä kohdata toisiamme toimistolla? Vaikka monet kokevat olevansa tehokkaampia kotitoimistolla, jääkö jotain puuttumaan, jos olemme vain omissa poteroissamme? Miten se vaikuttaa meihin?
On tärkeää hyväksyä erilaiset prosessin vaiheet, sillä myös turhautumisen tunne voi olla loppujen lopuksi hedelmällinen.
Tehdään luovaa työtä sitten etätyöpisteellä tai toimistolla, prosessi ei ole aina yksinkertainen. Graafinen suunnittelija Felix Pfäffli syventyi puheenvuorossaan luovaan prosessiin ja sen vaiheisiin. Luovassa prosessissa niin workflow (työnkulku) kuin tunteetkin voivat vaihdella. On tärkeää hyväksyä erilaiset prosessin vaiheet, sillä myös turhautumisen tunne voi olla loppujen lopuksi hedelmällinen. Tärkeää onkin olla rohkea, ennakkoluuloton ja utelias. Unelmoi ja jaa töitäsi maailmalle, et voi ikinä tietää kenen kanssa löydät yhteyden esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Rohkeus, avoimuus ja tyylin rakentuminen
Myös 3D-artisti ja animoija Eva Cremers puhui puheenvuorossaan rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Suunnittelijan on hyvä kehittää itseään ja taitojaan rohkeasti eikä rajata omaa osaamistaan liikaa. Cremersin tyyli on selkeä ja tunnistettava – kun asiakkaat lähestyvät häntä, he tietävät jo etukäteen mitä odottaa. Omasta linjasta rohkeasti kiinni pitäminen on kannattanut ja hän on onnistunut rakentamaan tyylistään tavaramerkkinsä.
Omaa tyyliään ja projektejaan tapahtumassa esittelivät myös AD ja Creative Aleksi Tammi sekä typograafikko Göran Söderström. On aina kiinnostavaa kuulla miten muut suunnittelijat päätyvät ratkaisuihinsa ja minkälaisia suunnittelufilosofioita heillä on tyylinsä taustalla. Puheenvuoron keskiössä oli Iittalan brändiuudistus, erityisesti syvennyttiin uuden logon ja fontin muotoilun prosessiin ja yksityiskohtiin. Kirjain- ja fonttisuunnittelu on tarkkaa työtä, jossa pienilläkin muutoksilla on merkitystä. Tyyliä rakennetaan esimerkiksi kulmien muodoilla ja kirjainten keskinäisillä suhteilla.
Yleisesti ottaen logoissa kirjainten muotoilu joutuu suurennuslasin alle, sillä lyhyissä kokonaisuuksissa yksityiskohdat korostuvat. Logo on myös yrityksen tärkeä tavaramerkki ja usein näkyvästi esillä eri materiaaleissa. Iittalan tapauksessa logolla oli ennen brändiuudistusta korostunut merkitys, koska sen merkkiosa oli mukana myös suurimmassa osassa tuotteista ja näin myös ihmisten arjessa. Tunnetun brändin logo voi saadakin ihmisten mielissä vahvan aseman, jolloin sen muokkaaminen tai käytöstä poistaminen voi herättää tunteita. Näin kävi Iittalan brändiuudistuksen yhteydessä, kun ihmisten mielissä ikoninen punainen i-merkki arkistoitiin ja visuaalinen tyyli uudistettiin muutenkin. Iittalan brändiuudistus oli rohkeudessaan iso uutinen ja erinomainen esimerkki siitä miten luova työ voi herättää tunteita ja saada näkyvyyttä.
Eettisyys ja hyvän elämän rakennuspalikat
Suunnittelija ja puhuja Kat Zhou puhui tapahtumassa luovan alan, toimistojen ja suunnittelijoiden vallasta ja vastuusta. Julkisten töidemme kautta saamme äänemme kuuluviin ja sitä kautta valtaa, joka tuo mukanansa myös vastuuta. Siksi suunnittelijoiden on hyvä ottaa huomioon työssään vähemmistöt ja erilaiset ihmiset.
Eettisyyden lisäksi myös ekologisuus on tärkeää huomioida. Otammeko suunnitteluprosessissa ihmisten lisäksi tarpeeksi huomioon myös planeettamme hyvinvoinnin? Omien arvojen määritteleminen on tärkeää, sillä niiden tiedostamisen avulla voimme tehdä parempia valintoja arjessamme. Välillä uuden oppimisen lisäksi on myös rohkeaa jättää taakseen vanhoja, ei hyvältä tuntuvia tapoja.
Myös suunnittelija ja puhuja Stefan Sagmeister puhui hyvän elämän rakennuspalikoista. Vanha sanonta kuuluu ”ennen kaikki oli paremmin” – mutta onko tosiaan niin? Sagmeisterin mukaan keskimääräisesti yhä useamman ihmisen elämä on nykyään paremmin kuin ennen ja yhä harvempi ihminen kärsii köyhyydestä. Historian varrella ihmisten yhdistyminen on auttanut muutoksessa, esimerkiksi naisten äänioikeus on nykyään monissa maissa itsestäänselvyys kiitos rohkeiden aikaisempien sukupolvien. Sagmeister on käyttänyt suunnittelijan valtaansa hyvin – hän on halunnut vaikuttaa ihmisiin positiivisella tavalla designinsa avulla.
Maailman muuttuessa on myös hyvä tiedostaa oma valta ja vastuu, jotta luomamme uusi kulttuuri on vastuullista.
Suunnittelija osana yhteisöä
Suunnittelijana koen, että on tärkeää ja mielekästä olla osa alan yhteisöä – kuulla muiden ajatuksia ja oppia niistä. Inspiraation saaminen tuo uutta potkua omaan työhön ja ajassa kiinni pysyminen on tärkeää markkinoinnin alalla. Yhteisö tuo myös turvaa. Kollegoiden tuki ja neuvot ovat tärkeitä jatkuvasti kehittyvällä alalla. Maailman muuttuessa on myös hyvä tiedostaa oma valta ja vastuu, jotta luomamme uusi kulttuuri on vastuullista. Vaikka suunnittelijoina työskentelemme briiffien mukaan, tuotoksemme rakentuvat kuitenkin aina oman suodattimemme kautta: mielenmaisema, tyyli ja arvot vaikuttavat siihen minkälainen äänensävymme suunnittelijoina on.
Hilla Virtanen
Graafinen suunnittelija, joka pyrkii työssään luomaan funktionaalista, merkityksellistä ja kiinnostavaa visuaalista viestintää.