Vastuullisuus oli muodissa jo ennen koronaa, sillä Sanoman Vastuullisuuskartan mukaan yli puolet suomalaisista on erittäin tai melko paljon kiinnostuneita vastuullisuuteen liittyvistä teemoista ja vastuullisesta kuluttamisesta.
Niin ikään Sanoman teettämän Koronan vaikutukset suomalaiseen kuluttajaan -tutkimuksen perusteella peräti 45 % suomalaisista kiinnittää pandemiaa edeltävää aikaa enemmän huomiota vastuullisuuteen ostopäätöksissään.
Ainakin sitä, että viimeistään nyt vastuullisuus on otettava tosissaan. Muuten asiakas äänestää jaloillaan jo nyt korona-aikana ja todennäköisesti myös sen jälkeen. Mutta samaan hengenvetoon on todettava, että suuri osa kotimaisesta ruoan tuotannosta on vastuullista.
Arviointia mutkistaa kuitenkin se, miten kuluttaja vastuullisuuden mielessään määrittelee. Yhdelle se on yhtä, toiselle toista.
Sanoman Suomitutka 2020 -tutkimuksessa kysyttiin “mikä tekee elintarvikkeesta vastuullisen?” Tässä otos tarjolla olleista kriteereistä ja niiden vastausprosenteista:
Yllä olevasta selviää vähintäänkin vastuullisuus-käsitteen kirjavuus. Mutta ehkä kotimaisen ruokatuottajan ei silti kannata markkinoinnissaan kiinnittyä pelkästään siihen, että “meillä ei muuten ole lapsia tehtaalla töissä”.
Samalla selviää myös se, että yhdellä ja ainoalla vastuullisuuskriteerillä ei voi ratsastaa. Kun tuotantoketju on täysin läpinäkyvä – joka 56 %:n mielestä on vastuullisuuden kriteeri – jää 44 % kuluttajista vielä vakuuttamatta.
Ja vaikka markkinoijalla olisikin koko vastuullisuuden kriteeristö hallussaan, ei siitä ole markkinoinnin ja myynnin kannalta hyötyä ellei asiasta hoksaa kertoa.
Kertominen pitäisi vielä osata tehdä siten, ettei asia vaikuta päälleliimatulta. Vastuullisuuden on tunnuttava todelta ja ennen kaikkea oltava totta.
Panostaminen kuitenkin kannattaa, sillä Suomitutka 2020 -tutkimuksen mukaan:
Vastuullisuus voi olla kilpailuetu nyt ja tulevaisuudessa, kunhan a) olet vastuullinen ja b) olet valmis kertomaan siitä sekä c) kykenet luomaan vastuullisuudesta uskottavan ja elimellisen osan yrityksesi toimintaa ja tarjoomaa.
Kaipaako sinun brändisi merkitys ja olemassaolon syy kirkastamista? Jos haluat vaihtaa ajatuksia aiheesta, buukkaa tästä alta aika suoraan asiantuntijamme Antti Tolosen kalenteriin: