Blogi

Kun muut lapset leikkivät kotia, Riina leikki toimistoa

Kirjoittanut Lassi Hakkarainen | 13.6.2022

Riina Rajaniemen tie Blinkin asiakkuusjohtajaksi on tainnut olla tähtiin kirjoitettu. Asioiden hoitaminen ja järjestäminen ovat näet olleet hänellä verissä jo pikkutytöstä lähtien.

Asiakkuusjohtaja Riina Rajaniemi on jo yli 20 vuotta junaillut asiakkaiden projekteja onnistuneesti maaliin eri mainostoimistoissa. Ura mainostoimiston asiakkuusihmisenä ei ollut kuitenkaan itsestäänselvä, joskin monet merkit viittasivat siihen jo lapsuudessa.

– Jo ihan pienenä leikin usein toimistoa itsekseni. Tykkäsin järjestellä asioita. Minulla oli esimerkiksi lelupuhelimet, joilla soittelin ja sovin palavereita ja aikatauluja, Riina nauraa.

Lukion jälkeen Riinan askeleet suuntautuivat Sihteeriopistoon, vaikkei hän ollut vielä vuorenvarma, mitä haluaisi tehdä opintojen jälkeen.

– Sihteeriopisto osoittautui minulle oivaksi paikaksi opiskella, sillä se antoi hyvät mahdollisuudet suuntautua eri aloille. Opintojen jälkeen menin töihin Postiin, josta minut houkuteltiin mainostoimistotöihin. Se että istun nyt täällä Blinkissä asiakkuusihmisenä on osa jatkumoa. Luontainen halu ja kyky järjestellä asioita sysäsivät minut tälle tielle ja täällä ollaan, Riina kertoo.

Toinen asia, josta Riina kertoo nauttivansa on ihmisten kanssa tekemisissä oleminen, joten siinäkin mielessä työskentely mainostoimistossa on hänelle onnen omiaan.

Eniten kiinnostaa kaikki

Kun Riinalta kysyy, mistä asioista hän on erityisen kiinnostunut, hän siteeraa räppäri Aztraa: “Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kiinnostaa kaikki.”

– Olen utelias ihminen. Minusta on ihana tietää enemmän mitä erilaisimmista asioista. Sehän on mainostoimistomaailman suola, että ympärillä on niin erilaisia asiakkaita, erilaisia ihmisiä ja erilaisia asioita. Yhden päivän aikana on lukemattomia kohtaamisia sekä mielenkiintoisten ihmisten että uusien asioiden kanssa.

Myös vapaa-ajalla tulee esiin Riinan kiinnostus monenlaisiin asioihin – siis jos niille jää aikaa perheeltä, joka on hänelle aina ykkönen. Perheeseen kuuluu muuten miehen ja lapsen lisäksi koira.

– Tykkään piirtää ja harjoittelen sitä mielelläni. Verkosta löytyy tosi paljon ja tosi hyviä piirustuskursseja, joita olen suorittanut. Viime aikoina olen innostunut kalligrafiasta. Myös lukeminen on minulle rakas harrastus. Ahmin kirjoja ja pyrin löytämään sen tyyppisiä kirjoja, joita en ole aiemmin lukenut.

Hevostyttö henkeen ja vereen

Eläinrakkaana ihmisenä koirien lisäksi hevoset ovat tärkeitä Riinalle, ja niiden parissa hän viettää paljon aikaa.

– Ratsastin nuorena tyttönä, mutta se jäi jossain vaiheessa. Kun tyttäreni sitten meni ratsastustunneille, minäkin hakeuduin takaisin hevosen selkään. Nykyään tallilla menee vain enemmän ja enemmän aikaa. Ratsastustuntien lisäksi olen käynyt aikuisten iltatallilla, jossa hoidetaan hevosia, tehdään erilaisia tallihommia ja ylipäätään ollaan hevosten vaikutuspiirissä ja nautitaan siitä rauhasta, jota hevoset levittävät ympärilleen. Lisäksi hoidan keskiviikkoisin issikkaa, jonka kanssa voin ja saan tehdä, mitä haluan, käydä metsässä tai vaikka vain rapsutella sitä, Riina fiilistelee.

Kaikki mikä kannattaa tulla tehdyksi, kannattaa tehdä hyvin

Vaikka Riinalle on työelämässä jo kertynyt kokemus jos toinenkin, hän ei osaa nimetä yhtä yksittäistä saavutusta, joka olisi ylitse muiden.

– Kaikki hyvin hoidetut työt ovat huippuhetkiä päivittäisessä tekemisessä, ja se on myös tavoitteeni. Oli sitten pieni tai iso asia, se hoidetaan niin hyvin kuin se on mahdollista hoitaa.

– En muutenkaan tavoittele kuuta taivaalta, vaan olen tyytyväinen nykyhetkeen, olin sitten töissä tai kotona. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö minulla olisi kunnianhimoa tai ettenkö haluaisi kehittyä sekä omassa elämässä että työelämässä. Ehkä minua ajaa eteenpäin se, että kun asiat ovat hyvin ja asiat hoitaa hyvin, niin eteen avautuu luonnikkaasti uusia asioita, joista haluaa ja voi oppia uutta, Riina jatkaa.

Kun Riinalta kysyy, onko hänessä puolia tai asioita, joita ihmiset eivät tiedä, vastaus tulee lakonisesti, mutta hersyvän naurun saattelemana.

– Ei sellaisia ole. Olen avoin kirja.