Blogi

Luova ideointi – 6 työkalua ja 6 sääntöä

Kirjoittanut Timo Vennonen | 9.5.2022

Alasta riippumatta voi ammattilaisen ja amatöörin tunnistaa siitä, että ammattilaisella on käytössään ammattilaisen työkalut. Ja amatöörillä ei.

Usein ammattimaiset vehkeet ovat joko kalliita tai vaikeita käyttää. Mutta oikeita työkaluja käyttämällä voi myös tumpelo-oletettu saada aikaan näyttävää jälkeä.

Hyvä uutinen on, että luovuuden työkalut eivät yleensä maksa mitään eivätkä ole edes hankalia käyttää. Tarvitset vain hieman aikaa, muistiinpanovälineet ja innostuneet kollegat.

6 luovuutta herättelevää työkalua

1. Aivomyrskyttäminen eli brainstormaus

Ollaan porukalla ja heitellään idiksiä lonkalta. Kuunnellaan toisiamme. Kirjataan idikset ylös. Keskustellaan. Huolehditaan yhdessä, että kaikkien ääni tulee kuulluksi. Tunnistetaan käyttökelpoiset lähdöt. Tämä on ehkä se käytetyin metodi, ei vaadi ennakkovalmistautumista eikä paljon muutakaan. Lue lisää brainstormauksesta.

2. Huonoimmat ideat

Sen sijaan että etsittäisiin parasta ideaa, haetaankin huonointa. Etuna on kritiikittömyys – kenenkään ei tarvitse jännittää oman ajatuksensa puolesta, mitä huonompi, sen parempi! Työryhmä miettii sitten yhdessä, mikä tekee ajatuksista huonoja. Ja saattaa käydä niinkin, että huono idea ei lopulta olekaan niin huono. Tai että se auttaa löytämään jonkin helmen, käyttökelpoisen ajatuksen. Lue lisää huonoimmista ideoista.

3. Miellekartta eli mindmapping

Lähde liikkeelle jostain tietystä, yhdessä sovitusta ongelmasta. Anna ryhmän assosioida vapaasti ja liittää asioita yhteen. Etsi uusia oivalluksia, merkityksiä ja yhteyksiä. Ja kun alkuperäiseen ongelmaan löytyy ratkaisu, mieti kollegoiden kanssa mitä ratkaisun saavuttamiseksi pitää tehdä. Lue lisää miellekartoista.

4. Ennakko-oletusten kyseenalaistaminen

Usein juttuja tehdään samalla tavalla kuin aina ennenkin on tehty. Kyseenalaistaminen voi auttaa löytämään uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia. Aloita kirjoittamalla muistiin käsillä olevaan haasteeseen liittyvät olettamat. Käy ryhmän kanssa läpi olettamien merkitys – ovatko ne todella totta vai voisiko ne korvata jollain uudella toimintamallilla tai ajattelutavalla?

5. Piirteleminen ja kirjoitteleminen

Meistä jokainen hahmottaa asioita eri tavoin. Piirtelemällä voi syntyä jotain uutta ja kenties abstraktiakin. Tuherrusten ei tarvitse olla hienoja, riittää kunhan ryhmä pääsee irti sanojen kahleista. Jokainen osallistuja näkee toistensa piirrokset ja niistä keskustellaan.
Piirtelyn sisartekniikka on kirjoitteleminen, joka tarkoittaa yksinkertaisesti ajatusten kritiikitöntä kirjaamista vihkoon – tekniikka, joka ainakin itselläni toimii mainiosti. Molempia voi tehdä yksin tai yhdessä. Tosin porukalla kirjoittelu on jo aika lähellä miellekarttaa.

6. Analogiat

Analogia auttaa hahmottamaan monimutkaisia asioita. Jos jossain entuudestaan tutussa asiassa – prosessissa, tuotteessa tai palvelussa – on samoja elementtejä kuin käsillä olevassa, saattaa analogia helpottaa sen viestimisessä.

Luovan ideoinnin 6 sääntöä

1. Sääntöjä ei ole

On ihan sama millä tavalla idean synnyttää. Hyvän idean synnyttämisessä ei voi olla “väärin sammutettu” -syndroomaa. Lisäksi kenelläkään ei ole yksinoikeutta luovuuteen ja mahti-idiksen saamiseen. Kultakimpale voi pulpahtaa kenen suusta vain – taitolaji on myös hyvän idean havaitsemisen. Lapset menevät helposti pesuveden mukana jos ei ole tarkka.

2. Huonoja ideoita ei ole

Jokaisen pitää tuntea olonsa hyväksi ja arvostetuksi. Siksi idean metsästyksen alkuvaiheessa ei ole huonoja ideoita, ainostaan erilaisia. Ja monet mahtavat ajatukset ovat kasvaneet vaatimattomasta siemenestä.

3. Dokumentoi kaikki

Hommassa ei ole mieltä jos kukaan ei huomenna enää muista millaisia ajatuksia tuli heiteltyä. Siksi dokumentointi on kaiken A ja O. Ihan sama miten se tehdään, fläpillä, postiteilla, kuvilla, kuviokellunnalla tai sopivalla digisovelluksella…

4. Ideoi yhdessä ja erikseen

Jengillä tehdessä voi syntyä jänniä assosiaatiota, mutta älä aliarvioi yksilösuorituksiakaan. Siksi onkin hyvä tehdä porukalla ja vetäytyä välillä itsekseen pohtimaan. Lisäksi kuuluisa yön yli nukkuminen voi auttaa – huomenna suuri ongelma voi ratketa kuin itsestään. Kokemusta on

5. Tähtää määrään, älä laatuun

Alussa määrä korvaa laadun, paljon vähää parempi. Idikset seuraavat toinen toisiaan kun ei ruveta kesken kaiken ampumaan ajatuksia alas.

6. Oivalla milloin tarvitset apua

Jos homma tyssää omalla porukalla, ota mukaan ulkopuolinen sparraaja tai fasilitaattori. Tuoreet silmät ja ulkopuolisuus auttavat tekemään tyhmiäkin kysymyksiä ja kenties näkemään asioita eri tavalla. Kannattaa kokeilla!