Teemu Ekholm on monissa muhevissa kehittäjäliemissä keitetty koodari, jolle on ehtinyt kertyä näkemystä ja kokemusta erilaisista sivustohankkeiden toteutustavoista.
– Merkittävin ostajan tekemistä päätöksistä taitaa olla valinta avoimen ja suljetun lähdekoodin alustojen välillä. Wordpress ja vastaavat sisällönhallintajärjestelmät ovat avoimia ja niitä ylläpidetään asiakkaan omalla serverillä. Silloin itsellä on kaikki kontrolli ja myös vastuu sivustosta, sen toimivuudesta ja turvallisuudesta, Teemu Ekholm pohtii.
Palveluna ostettavien alustojen lähdekoodi on suljettu.
– Asiakkaalle tämä tarkoittaa helppoutta ja turvallisuutta, koska palveluntarjoaja tuunaa ja viilaa alustaa jatkuvasti eli se on koko ajan huippuvireessä.
Teema vai ei?
Vaikka joskus kuulee myytävän täysin puhtaalta pöydältä rakennettuja sivustoja, Teemun mukaan kaikki itseään kunnioittavat kooditalot pyrkivät tehostamaan tekemistään ja hyödyntämään jo aiemmin tehtyjä töitä räätälöidyn boilerplaten eli teeman muodossa.
– Voidaan puhua modulaarisuudesta, joka tässä yhteydessä tarkoittaa etukäteen valmiiksi tehtyjä komponentteja, jotta pyörää ei tarvitsisi keksiä uudelleen kerta toisensa jälkeen.
Syyt teemojen suosiolle ovat selkeät. Jos lähdetään tyhjästä, kestää pitkään ennen kuin saadaan tehtyä mitään näytettävää ja toimivaa. Ja silloinkin tuotos saattaa sitten vastata sitä mitä on haluttu tai olla vastaamatta.
– Kymmenkunta vuotta sitten kovakoodattiin paljon enemmän, nyt koodi suunnitellaan hyvin kerran ja sitä monistetaan eri paikkoihin. Esimerkiksi oman, HubSpotin päälle rakennetun verkkosivuteemamme ansiosta on mahdollista saada konkreettista kokeiltavaa, toimivaa ja kommentoitavaa jo viikossa, Teemu kehaisee.
Teemu vertaa laadukasta kehitysteemaa ammattikeittiöön, jossa on pannut ja padat valmiiksi kuumana, veitset teroitettu ja ammattilaiset valmiina tuottamaan asiakkaan tuomista aineksista makunystyröitä kutkuttavia ja herkullisia menuja nopeasti ja luotettavasti kerta toisensa jälkeen.
Tyhjältä pöydältä aloittaminen ilman työkaluja ja tarvikkeita hidastaa ja hankaloittaa tekemistä. Ja aina itse kyhätyt työkalut eivät sitten edes ole sitä mitä haluttiin tai tarvittiin, jolloin laatu kärsii samalla kun kustannukset nousevat ja aikaa palaa.
– Tosin teemojen vertailu saattaa olla asiakkaalle hankalaa, eivätkä kaikki toimijat välttämättä edes kerro, että teemoja käytetään, Teemu Ekholm pohtii.
Hyödyn huomaa myös hinnassa
Teemojen taustalla on testattua ja toimivaksi havaittua työtä. Esimerkiksi saavutettavuuskriteerien täyttämisessä ja teknisessä hakukoneoptimoinnissa on paljon käyttäjälle näkymättömiä asioita, jotka ruudunlukijat ja hakukoneiden botit kuitenkin huomaavat.
– Omassa täysin räätälöitävässä HubSpot-verkkosivuteemassamme nämä asiat on testattu moneen kertaan. Olemme käyttäneet paljon työtunteja teknisen oikeellisuuden varmistamiseksi. Kaikki sellaiset asiat mitkä voi etukäteen valmistella, on tehty, eikä niihin tarvitse projektitasolla palata.
Täysin tyhjästä rakennettu sivusto voi maksaa jopa neljä kertaa enemmän kuin kehitysteemalla tehty, vaikka lopputulos olisi täysin sama.
– Täysin räätälöitävällä teemalla voidaan tehdä juuri sellaisia toteutuksia kuin halutaan. Siinä missä valmisteemat on rajoitettuja muokkausmahdollisuuksiltaa, on räätälöitävä verkkosivuteema täysin muokattavissa. Jokaisesta toteutuksesta saadaan juuri sellainen kuin halutaan. Visuaalinen ilme, tunnelma ja sisältö voidaan rakentaa juuri omanlaiseksi ja brändinmukaiseksi. Ihan tuota todistamaan rakensimme kehitysteemallamme demosivun, jossa on neljä tyystin eri tyylistä lopputulosta.
Sivustokehityksen on oltava jatkuvaa
– Vaikka alustat ja projektien koot vaihtelevat, ei itse ostaminen ole kymmenessä vuodessa juuri muuttunut, Teemu täräyttää. – Sen sijaan kilpailu on globalisoitunut entisestään ja toteutuksien taso on noussut.
Tavallisesti lähtökohtana on teknisesti, sisällöllisesti ja toiminnallisesti vanhentunut tai tyystin puuttuva sivusto. Hankkeelle on asetettu tavoitteet ja budjetti, joiden luomissa puitteissa pyritään löytämään paras mahdollinen yhteistyökumppani. Joskus saattaa ostajalla olla jo valmiina mielessään jokin tietty alusta toteutukselle.
– Vaikka ennakkoajatuksia olisikin, kannattaa silti kuunnella eri toteuttajien ajatuksia ja perusteluja tarjoamistaan alustoista.
Aikoinaan kehityshankkeet aloitettiin, tehtiin ja todettiin valmiiksi. Asiaan palattiin sitten viiden vuoden päästä kun sivusto oli todettu toimimattomaksi.
– Nykyään yhä useammat pyrkivät jatkuvaan yhteistyöhön. Tämä on hyvä juttu molemmin puolin. Asiakas saa pitkäikäisen ja jatkuvasti kehittyvän sivuston ja toimisto taas pystyy tekemään töitä pitkäjänteisesti.
Teknologian, koodin ja selainten sekä käyttöjärjestelmien tarjoamat mahdollisuudet lisääntyvät jatkuvasti.
– Kenelläkään ei ole olemassa tietoa siitä mitä vuoden päästä on tarjolla. Siksi on tärkeää seurata jatkuvasti kehitystä ja miettiä, mitä uusista ominaisuuksista kannattaa poimia omalle sivustolle, Teemu Ekholm pohtii.
Timo Vennonen
Timo hallitsee markkinoinnin ja viestinnän strategisen suunnittelun ideoinnista toteutukseen saakka.