Blogi

Nainen, josta melkein tuli ydinfyysikko

Kirjoittanut Terhi Bergius | 1.9.2020

Peiken työssä luovuus ja tekninen osaaminen tuottavat asiakkaille näkyvyyttä ja uusia kontakteja. Tanssiva teekkari taitaa SEOt, SEMit sekä viestien kohdistamisen oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikeille ihmisille. Mutta annetaan Peiken kertoa itsestään lisää:

Tekniikka vai luovuus – kumpi tuli elämääsi ensin?

Aloitin tanssitunnit kolmevuotiaana, mutta luultavasti olin jo sitä aiemmin viettänyt vappua Ullanlinnanmäellä isäni teekkarilakki päässä, joten täytynee vastata että tekniikka.

Kuinka päädyit Otaniemeen, ja mitä oikeastaan opiskelit siellä?

Edellisestä vastauksesta voinee päätellä, että isäni jalanjälkiä seuraten. Yläasteiässä haaveilin ydinfyysikon hommista, mutta kun lopulta tuli valinnan aika, päädyin opiskelemaan viestintätekniikkaa. Eli sitä, miten viestit kulkevat ja miten se mahdollistetaan, paperilla tai diginä, noin yksinkertaistaen.

Mitä muuta olet ehtinyt tehdä tähän mennessä?

Olen pääasiassa työskennellyt viestinnän ja markkinoinnin maailmassa erilaisissa tehtävissä ja yrityksissä – parissakin startupissa, pörssiyhtiöissä ja valtiolla. Olen edistänyt niin innovaatioiden, 3D-teknologian kuin kotimaisen designinkin myyntiä ja tunnettuutta. Viimeisimmät vuodet olen myös pitänyt pystyssä omaa yritystä, joka tosin nyt jäi ansaitulle virkavapaalle.

Mitä luovuus merkitsee sinulle?

Vapautta tulkita erilaisia tunnetiloja. Tanssin kautta olen käsitellyt niin kuolemaa, surua, kaipausta kuin suurinta iloakin. Toinen intohimoni kirjoittaminen on myös erinomainen väylä vapauttaa tukoksia ja päästä tilaan, jossa voi vain antaa mennä. Työelämäkontekstissa luovuus on minulle mahdollisuus hypätä insinööriaitauksen ulkopuolelle ja rikkoa ennakkoluuloja.

Miten taustasi näkyy työssäsi digitaalisen markkinoinnin asiantuntijana?

Tekkitaustasta on ollut valtavasti hyötyä verkkokauppojen ja -sivustojen kehitys- ja markkinointityössä. Ymmärrän, mistä kokonaisuudet muodostuvat ja mikä on milläkin alustalla teknisesti mahdollista. Tämän lisäksi tietysti analyyttinen ajattelutapa helpottaa datan pyörittelyä ja useissa työpaikoissani myös substanssiosaaminen on ollut kullanarvoista.

Minkälaiset tavoitteet kannustavat sinua tekemään parhaasi?

Minua kannustaa erityisesti ongelmanratkaisu ja asiakkaan auttaminen. Jos pöytään lyödään haastava kortti, on erittäin innostavaa lähteä etsimään ratkaisuja yhdessä. Kädenlämpöiseen “kunhan nyt tehdään jotain” -tekemiseen on hankalampaa saada samaa kipinää.

Mikä saa sinut vapaa-ajalla hyvälle tuulelle?

Hyvä ruoka, joko ravintolassa tai kotikeittiössä kokattuna. Ystävät, joiden kanssa voi tuulettaa ajatuksia. Oma koti ja perhe.

Lopuksi on ihan pakko kysyä – kuinka usein saat kertoa, mistä mukava etunimesi on peräisin?

Haha, lähes joka kerta, kun tapaan uuden ihmisen! Yleensä sitä luullaan lempinimeksi, mutta kyllä se on passissanikin tässä muodossaan. Mutta minulle se tosiaan on annettu vanhan sukulaisen lempinimestä, että sinällään pohtijat ovat oikeilla jäljillä.