Tekninen suunnittelija Juhani Turpeinen eli Juska keskittyy mielellään olennaiseen eli ongelmanratkaisuun, uuden oppimiseen sekä työn tekemiseen.
Miten Juhanista tuli Juska?
Se vaan tuli.Teit Blinkillä ensin opintoihin liittyvän puolen vuoden mittaisen työharjoittelun. Opitko tänä aikana jotain uutta ja jos kyllä, mitä?
Suurimmaksi osaksi opin HubSpotin käyttöä ja HubSpotiin liittyvien sivupohjien rakentamista. Aika paljon on myös tullut esille tärkeitä front-end-asioita, mitä en aikaisemmin tiennyt.Suurin osa harjoitteluajastasi kului koronapandemian vuoksi etätyössä. Pidätkö enemmän etä- vai lähityöstä?
Jaa-a riippuu tilanteesta, mutta ehkä etätyö on juuri nyt kivempaa. Tällä hetkellä teen hommia suurimmaksi osaksi itsenäisesti. Omassa kolossa on mukavan rauhallista ja pystyn keskittymään parhaiten. Silloin kun tiimityötä tehdään enemmän, luultavasti lähityö on siinä parasta.Minkä ikäisenä tiesit, että sinusta tulee koodari ja miksi tulit tähän lopputulokseen?
Muutama vuosi sitten yhdessä paikassa tuli ohjelmointi esille ja mielenkiintoni heräsi. Päädyin siihen, että tällä hetkellä kiinnostaa ohjelmointi.Mikä työssäsi on parasta? Entä haastavinta?
Työssä on parasta onnistuminen ja se että kaikki asiat toimivat halutulla tavalla. Haastavinta on välillä ongelmien ratkominen ja aloittelijana iso haaste on rakentaa turvallinen ja toimiva full-stack softa.Olet päällepäin rauhallinen persoona. Mitä etua tästä on työssäsi?
Jaa-a, en osaa sanoa 🤷♂️.Teetkö koodia myös omaksi iloksi? Mihin tarkoitukseen?
Joo omaksi iloksi todennäköisesti.Mitä teet, kun et koodaa?
Tavallisia vapaan-ajan asioita mielenkiinnon mukaan.
Terhi Bergius
Terhi ideoi ja kirjoittaa sisältöjä, jotka tuottavat arvoa sekä asiakkaille että heidän kohderyhmilleen. Hän on kokenut inbound-markkinoija, joka ei pelkää tarttua haastavaankaan aiheeseen.