Meidän ihmiset
Olemme ryhmä luovia ja analyyttisiä ihmisiä, joita yhdistää intohimo kehittää asioita paremmaksi. Olemme suunnittelijoita, muotoilijoita, visualisteja, käsikirjoittajia, sisältömarkkinoijia, konseptoijia ja sateentekijöitä.
Kaikki mihin koskemme tuppaa muuttumaan kullaksi.
Me Blinkiläiset
-
Vastaan yrityksen ja ihmisten hyvinvoinnista ja kehittämisestä - siitä, että olemme yrityksenä ja ihmisinä parhaita versioita itsestämme. Haluamme olla parempia huomenna kuin eilen. Näin kehitymme ja kasvamme nopeammin kuin ala yleensä. Ja näin myös pystymme tuottamaan asiakkaillemme enemmän aitoa arvoa.
-
Vastaan työssäni siitä, että löydämme uusia kasvuhaluisia asiakkaita - sellaisia, joilla on kanssamme sama aito halu kasvaa ja kehittyä, kyky olla rohkea ja jotka uskovat hyvään.
-
Asiakkuusjohtajana toimin asiakkaan ja tiimin välissä huolehtien, että projektit etenevät suunnitellusti ja aikataulussa. Varmistan, että lopputulos on toivotunlainen, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Olen toiminut näissä tehtävissä suhteellisen pitkään, joten langat pysyvät käsissä tiukimmissakin tilanteissa.
-
Nautin saadessani olla asiakkaiden ja oman väen solmukohdassa ”keskellä kaikkea”. Tekemällä työni parhaalla mahdollisella tavalla haluan edesauttaa sekä asiakkaidemme että työkavereideni onnistumista omassa työssään. Uskon, että ammattitaito, utelias innostus, ilo sekä positiivinen asenne siivittävät parhaaseen lopputulokseen.
-
Sydämeni sykkii strategiselle suunnittelulle ja dataohjattavalle markkinoinnille. Mittaamisen puolestapuhujana olen aina valmis kokeilemaan uusia keinoja ja innostun kun näen asiakkaidemme myyntiputkissa tuloksia.
-
Olen käyttänyt HubSpotia yli 10 vuoden ajan. Yhdessä osaavan tiimimme kanssa autan ja valmennan asiakkaita HubSpotin eri Hubien (Marketing, Sales ja Service) käyttöönotoissa ja niiden jatkuvassa kehityksessä. Innostun asiakkaiden hyvistä tuloksista ja osaamisen kehittymisestä.
-
Inbound-markkinoinnin suunnittelijana ja sisältöjen kirjoittajana haluan keskittyä asioihin, joista lukijalle – nyt sinulle – on hyötyä ja iloa. Innostun siitä, että saan asettua asiakkaittesi asemaan ja tuottaa sisältöjä, jotka auttavat sekä heitä että yritystäsi menestymään.
-
Asiakasta palvelevat sisällöt formaatista riippumatta. Ja strategiset viestit, eli se mitä oikeastaan haluamme sanoa ja mitä asiakas tarvitsee? Asiakkaalla käsitän sekä toimeksiantajan että toimeksiantajan asiakkaan. Tavoitteeni on, että kaikki tekemäni luo arvoa heille molemmille. Jos ei tuo, on koko puuha oikeastaan turhaa. Markkinointi kun ei mielestäni ole taidetta, vaan taitoa.
-
Jotta tavoitamme oikeat asiakkaat oikein viestein, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa, on vain mietittävä, ketä puhutellaan, mitä sanotaan ja millaiseen muotoon viesti puetaan. Sitten vain lisätään keitokseen mukaan kourakaupalla tunnetta, sillä kaikki ostopäätökset perustuvat loppujen lopuksi tunteisiin. Ei tästä sen vaikeampaa tarvitse tehdä.
-
Printtiä ja digiä isossa tsempissä. Kuvittaminen ja motion-grafiikka saavat pääni kääntymään.
-
Olen kokenut, pitkän linjan visuaalinen suunnittelija ja aloitteleva perhokalastaja. Pidän rikkautena, että olen päässyt tekemään monipuolisesti erilaisia luovia toteutuksia telkkarista displaymainontaan ja kaikkea siltä väliltä. Parhaimmillaan markkinointi on nokkelaa, osuu sinne minne pitääkin ja tuo kasvua asiakasyrityksille. Ja sitähän täällä ollaan tekemässä.
-
Suunnittelijana olen idearikas ja kunnianhimoinen, pidän uuden oivaltamisesta ja onnistumisen tunteesta. Olen luova ja järjestelmällinen, mikä auttaa saavuttamaan onnistuneen lopputuloksen. Suhtaudun yhtä intohimoisesti projektin alkuvaiheessa uuden luomiseen kuin loppuvaiheessa detaljien viimeistelyyn. Innostun erityisesti päästessäni suunnittelemaan visuaalisia kokonaisuuksia ja nähdessäni uuden graafisen ilmeen nivoutuvan yhteen. Mahdollisuus luovuuteen ja itseilmaisuun on aina ollut minulle tärkeää elämässä - siksi luovalla alalla työskentely onkin ollut minulle selkeä valinta.
-
En ole taidealalla vaan palveluammatissa. Graafisen suunnittelun avulla viestin saa kerrottua oikeille ihmisille heitä kiinnostavalla ja inspiroivalla tavalla. Siksi arvostan avointa yhteistyötä asiakkaan kanssa ja haluan ymmärtää myös heidän toimintaansa ja kohderyhmiään. Intohimojani ovat tiedon visualisointi ja puutarhan hoito, joissa onkin yllättävän paljon samaa.
-
Roolini ytimessä on suunnitella ja toteuttaa asiakkaidemme julkaisuja ja mainontaa sosiaaliseen mediaan ja hakukoneille. Kiinnostavinta siinä on isojen kokonaisuuksien pilkkominen pieniksi paloiksi siten, että katamme koko ostopolun alusta loppuun ja ylikin. Dataohjautuvan markkinoinnin tekeminen kiehtoo minua, olenhan pesunkestävä Otaniemen teekkari. Tekninen tausta on yksi suurimpia vahvuuksiani. Kolikon toisella puolella on sitten liiketoiminnan kehittämisestä innostuva tanssinharrastaja!
-
Olen markkinoinnin ja viestinnän ihminen, jonka sydän sykkii hyvälle sisällölle. Digitaalisen markkinoinnin maailmassa kiehtovaa on päästä suunnittelemaan ja rakentamaan juuri asiakkaan näköistä markkinointia, joka herättää kohderyhmissä oikeat tunteet. Parasta työssäni on päästää luovuus ja taidot valloilleen, sekä nähdä pilviä hipovaa analytiikkaa.
-
Innostun markkinoinnista, jossa herätetään tunteita, nostetaan arvot rohkeasti pöydälle, muttei luvata mahdotonta. Olen iloinen, että olen päässyt työskentelemään digitaalisen markkinoinnin parissa sekä markkinointitoimistossa että in-house-markkinoijana. Omassa työssäni on parasta tehdä merkityksellistä sekä tuloksellista markkinointia ja nähdä miten digitaalinen markkinointi nivoutuu osaksi onnistunutta asiakaskokemusta. Vapaa-ajalla minut voi löytää luontoretkiltä tai matkoilta etsimästä ikuista kevättä.
-
Tietojenkäsittely tradenomi, jolle ohjelmistokehitys ja tietokantojen kanssa työskentely on innostavaa, vaikka se ei ehkä suoraan paista läpi rauhallisesta olemuksesta. Juska hyödyntää työssään html:n lisäksi mm. CSSää, javascriptiä sekä HubSpotia ja on avoin uusillekin teknologioille.
-
Suunnittelen ja kehitän verkkosivustoja ja niihin liittyviä prosesseja, erityisesti HubSpotiin keskittyen. Tehtäväni Blinkillä on varmistaa paras mahdollisen käyttökokemus asiakkaillemme sekä heidän asiakkailleen. Innostun erityisesti luovasta ongelmanratkaisusta, ja olenkin kehittäjän ja suunnittelijan hybridi.
Alussa oli aikomus
Blink tarkoittaa silmäniskua. Se viittaa ketteryyteen ja pilkkeeseen silmäkulmassa. Blink tarkoittaa myös välähdystä ja on Malcolm Gladwellin kirjan nimi. Gladwellin ansiokas kirja kuvaa miten nopea, välähdyksenomainen intuitio vaikuttaa ajatteluumme. Tämä on keskeistä, kun puhutaan kommunikaatiosta, mielikuvista ja vaikuttamisesta. Siksi Blink kuvaa erinomaisesti sitä, mitä halusimme olla ja edustaa.
Keväällä 2010 meistä tuli Blink Helsinki (sana Helsinki liimautui perään patentti- ja rekisterihallinnon vaatimuksesta). Halusimme rakentaa täydellisen luovan suunnittelun toimiston tähän maailman aikaan. Siis aikaan joka on digitalisoitunut, ja jossa erottuakseen ei ihan-hyvä riitä – ja jossa markkinointi on ammattimaistunut puuhastelusta liiketoiminnan yhdeksi kriittisimmistä funktioista.
Sittemmin olemme keränneet yhteen alan viisaimpia päitä ja taitavimpia käsiä: visualisteja, konseptoijia, käyttöliittymäsuunnittelijoita, copywritereita, kirjoittajia, devaajia, strategeja, proikkareita – sateentekijöitä, joita ajaa eteenpäin palo tehdä asioita paremmin, ratkaista ongelmia ja aikaansaada konkretiaa.
Meille on ollut tärkeää olla luovia, rohkeita, analyyttisia, ratkaisuhakuisia ja aikaansaavia. Ja meille on ollut tärkeää, että jengi voi hyvin: se tarkoittaa sitä, että emme poukkoile organisaatiouudistusten flipperissä tai muualla istuvan omistuksen vaatimuksista - vaan keskitymme siihen itseensä, luovaan tekemiseen.
Meillä on ollut etuoikeus tehdä töitä fiksujen ja rohkeiden asiakkaiden kanssa. Ollaan tehty duunia autojen, hotellien, lehmien, raflojen, avaruussatelliittien, IT:n, kosmetiikan, päivittäistavarakaupan, rekkojen, lentokoneiden, lukkojen, huoltoasemien, klassisen musiikin, rakentamisen, koulujen ja tanssin parissa.
On nautittu ja on kärvistelty. On ollut innostavia, haastavia, onnistuneita, takkuisia, hähmäisiä ja menestyksekkäitä keissejä. Pari aika turhaa räpellystäkin on mahtunut mukaan. Pääsääntöisesti kuitenkin hienoja, menestyksekkäitä hankkeita. Aina on opittu ja tultu viisaammiksi.
Konseptimme ja toimintamallimme on hioutunut timanttiseksi. Olemme nähneet niiden eteen paljon vaivaa. Siksi tiedämmekin mitä teemme, ja miten sen teemme.
Entä mitä olemme muille?
Me olemme muutos. Autamme asiakkaitamme viemään brändin ja markkinoinnin uudelle tasolle. Autamme suomalaisia yrityksiä kasvamaan kilpailijoitaan paremmin, luomaan tehokkaampia ja johdettavampia tapoja rakentaa markkinoinnin avulla myyntiä.
Näin luomme menestystarinoita ja kasvua. Viemme Suomea eteenpäin ja olemme mukana tekemässä meistä suomalaisista kilpailukykyisempiä kovenevassa globaalissa kilpailussa. Näin voimme yhdessä kukoistaa ja olla pohjoismaisen vapauden, avoimuuden ja reiluuden airut myös tulevaisuudessa.
This is where the magic happens
Olemme onnekkaita saadessamme viettää arkipäivät säkenöivässä porukassa. Mikä tahansa on mahdollista, kun ympärillä on poikkeuksellisen lahjakkaita ihmisiä, joita yhdistää rohkeus, halu kasvaa ja usko hyvään.