Iloksemme voimme kertoa, että Piia Holma ryhtyy osakkaaksi Blink Helsinkiin. Piia on keskeinen osa kasvutarinaamme. Pitkän linjan blinkiläisenä Piialla on kattava ymmärrys siitä, mihin kaikkeen pystymme ja mitä kaikkea voimme kehittää entisestään. Ja tietysti Piialla on osansa siinä, minkälaiseksi olemme kehittyneet.
Kasvu ja kehitys ovatkin kantavimmat teemat, joiden ohjaamana Piia työskentelee. Piian rooliin kuuluu sellaisten uusien asiakkuuksien ja yhteistyökumppanuuksien tunnistaminen ja löytäminen, jotka sopivat yksiin arvojemme ja toimintamallimme kanssa. Piian rooliin kuuluu myös olemassa olevan tekemisen kehittäminen. Haluamme oppia jatkuvasti lisää ja kasvattaa systeemistä kompetenssiamme. Systeeminen kompetenssi tarkoittaa tässä sitä, että olemme enemmän kuin yksittäisten ihmisten yhteenlaskettu komptenssi. Se tarkoittaa sitä, että toimintatapamme, prosessimme ja kyvykkyytemme kasvaa ja kehittyy vaikka yksittäinen tekijä olisikin poissa.
Miksi osakkaaksi? No, kysytäänpäs Piialta itseltään. Toimitusjohtajamme Antti Tolonen vei Piian kävelylle jututtaakseen aiheesta.
Antti: Ryhdyit osakkaaksi firmaan - mikä homma?
Piia: Blink on alusta asti tuntunut sopivalta toimistolta juuri minulle. Tulin konseptisuunnittelijaksi ollessani opintojeni loppusuoralla, taustalla yli kymmenen vuoden kokemus samassa asiakasyrityksessä. Harppaus hierarkisesta ja prosessiohjatusta yrityksestä luovaan toimistoon oli hetkellinen kulttuurishokki, mutta alkuhikoilujen jälkeen paikka on tuntunut kuin toiselta kodilta. Blinkillä oli alusta asti selvää, että töitä tehdään tosissaan, muttei hampaat irvessä. Ollaan porukalla kehitetty monia asioita parempaan. Se on vaikuttanut oleellisesti siihen, että Blink tuntuu omalta.
Osakkuus oli tätä vasten luonteva juttu. Ollaan puhuttu siitä jo jonkin aikaa ja löydettiin heti yhteinen sävel siitä, mihin suuntaan firmaa halutaan kehittää. Olin sitoutunut työhöni jo aiemminkin, mutta nyt sillä on aiempaa suurempi merkitys.
Antti: Joo, komppaan. Ollaan samoilla linjoilla ja uskotaan samoihin asioihin ja arvoihin esimerkiksi sen suhteen, miten me halutaan, että täällä tehdään töitä ja kohdellaan toisiamme tai että mihin suuntaan me ollaan firmana menossa. Firman kehittymisen kannalta on hienoa, että nyt meitä on kaksi ihmistä miettimässä firman kehittämistä pitkäjänteisesti.
Merkittävää on sekin, että sulla on hyvä perspektiivi näihin hommiin. Olet ollut toisella puolella markkinoinnin pöytää Telialla ja erilaisissa rooleissa toimiston puolella. Sulla on kattava ymmärrys tästä alasta ja sen mahdollisuuksista.
Piia: Monenlaisia juttuja sitä on toki tullut tehtyä. On huikeaa päästä näkemään alaa monesta suunnasta, monen toimialan silmin. Olen nähnyt monenlaisia tapoja tehdä markkinointia ja myyntiä ja päässyt kokemaan myös ei-niin-hyviä toimintamalleja ja työympäristöjä. Sen takia osaankin arvostaa sitä, kun asiat tehdään fiksusti ja oikein.
Antti: Se on merkittävä etu meille kaikille, että asioita pystyy katsomaan eri näkökulmista. Se antaa hyvät mahdollisuudet kehittää tekemistä ja laaduttaa prosesseja sekä asiakastyötä entisestään.
Piia: Ja isoja steppejähän tässä on jo otettukin. Esimerkiksi meidän gameplan-metodi ja tapa rakentaa menestyssuunnitelmia tai vaikkapa meidän verkkopalvelukehityksen malli, Growth Driven Design, ovat aivan timanttisia. En usko, että markkinoilta löytyy yhtä mietittyjä ja tehokkaita malleja markkinoinnin, myynnin ja digipresenssin kehittämiseksi.
Antti: Se on just näin. On todella innostavaa huomata, miten ketteriä me ollaan organisaationa kehittämään toimintamalleja. Asiat kehittyy aina parempaan suuntaan. Se on kasvun edellytys, ettei jäädä jumiin vanhoihin pinttymiin. Ja kaikenlaista uutta ja parempaa on luvassa tänä vuonna!
Piia: Niinpä. Kaikessa tässä kiteytyy hyvin meidän arvot: kasvu, rohkeus ja usko hyvään. Meillä on halu ja kyky kasvaa ja kehittyä, rohkeus tehdä tarvittavia asioita ja usko siihen, että asiat menee oikeaan suuntaan!